fbpx
010 338 9750 info@uplus.fi

Astronautin salaisuus tehokkaaseen oppimiseen

Dec 13, 2022Oppimaan oppiminen

Mitä maailman haastavin ammatti voi opettaa meille opiskelusta ja oppimisesta?

 

Kun Chris Hadfield matkusti avaruuteen ensimmäistä kertaa vuonna 1995, hän oli jännittynyt. Ei kuitenkaan huonolla tavalla. Tätä hän oli odottanut koko elämänsä. Tätä varten hän oli opiskellut viisitoista vuotta ensin Kanadan armeijan lentäjäksi ja tämän jälkeen astronautiksi.

Chris oli valmistautunut niin hyvin kuin kukaan ihminen pystyisi. Hän tiesi mitä odottaa. Hän tiesi, että avaruus on arvaamaton ja armoton. Pienikin virhe ja hän kuolisi. 

Astronautit opiskelevat vuosia. He käyvät läpi lukemattomia harjoituksia, simulaatioita ja kokeita, ennen kuin he pääsevät avaruuteen. 

Se määrä tietoa ja taitoja, mitä astronautin tulee omaksua on suorastaan tähtitieteellistä. 

Kun jotain tapahtuu avaruudessa, astronautin tulee heti pystyä palauttamaan mieleen siihen asiaan liittyvät tärkeimmät seikat. Kyse on elämästä ja kuolemasta.

Chrisin piti osata lentää avaruusalus avaruuteen ja tämän jälkeen elää kansainvälisellä avaruusasemalla ISS:llä viisi kuukautta. Avaruusasemalla on vain kuusi astronauttia ja heidän tulisi osata suorittaa työnsä ja selvitä itsenäisesti ilman ulkopuolista apua. 

Jos jokin avaruusaluksen ohjausjärjestelmä pettäisi matkalla maasta avaruuteen, Chrisin pitäisi osata laskea matemaattisesti, miten hän ohjaisi alusta, jotta he pääsisivät turvallisesti avaruusasemalle. 

Jos ISS:llä jokin kriittinen järjestelmä tai osa menisi rikki, tai asemaan osuisi pieni meteoriitti, minkä johdosta alukseen tulisi reikä, Chrisistä tulisi avaruusmekaanikko. Hänen tulisi nopeasti osata löytää ja korjata ongelma. Usein yhdessä hengenvedossa.

Chrisin piti olla myös biologi. Hänen tuli osata kasvattaa kasveja ja vihanneksia avaruudessa.

Jos hänelle tai toiselle astronautille sattuisi tapaturma tai joku sairastuisi, hän ei voisi lähteä lääkärille. Hän olisi itse lääkäri. 

Miten astronautit kykenevät oppimaan näin laajasti eri taitoja? Ovatko he superihmisiä?

Ehkä he ovat, mutta he ovat myös oppineet hyödyntämään mitä parhaimpia opiskelutekniikoita, joista jokainen meistä voi ottaa oppia.

 

Yksisivuinen – One pager

 

Kun Chris matkusti avaruuteen hän toi mukanaan esineen, joka olisi hänelle yhtä tärkeä kuin avaruuspuku. Se oli hänen salainen aseensa avaruusmatkailun mahdottoman monimutkaisessa ympäristössä.

Esine oli iso nippu A4-kokoisia papereita täynnä hänen kirjoitelmia ja piirroksia, joita hän oli luonut astronauttikoulutuksensa aikana.

Paperit olivat yksisivuisia ohjeita kaikista tärkeimmistä asioista, mitä Chrisin piti osata avaruudessa. Näitä ohjeita kutsutaan yksisivuisiksi, englanniksi käytetään termiä One pager.

Yksisivuiset ovat yksinkertaisesti yhden sivun mittaisia tiivistelmiä tietystä aihealueesta, kuten esimerkiksi talvisodasta, ihmisen biologiasta tai toisen asteen yhtälöstä.

Millä tavalla nämä yksisivuiset tiivistelmät auttavat meitä oppimaan? 

Kun luot yksisivuisen, sinun pitää hyvin tarkasti miettiä miten tiivistät ison määrän tietoa lyhyesti ja ytimekkäästi. Tässä yksisivuisten tehokkuus opiskelutekniikkana piilee. 

Harjoitus pakottaa sinua miettimään, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä. 

Kun olet luonut yksisivuisen tiivistelmän monimutkaisesta aiheesta, ymmärrät siitä jo paljon. 

Eikä tässä vielä kaikki. Syvän ymmärryksen lisäksi yksisivuiset auttavat meitä myös toisella, ehkä vielä tärkeämmällä tavalla.

Tiedämme kaikki, että kertaus on opintojen äiti. Yksisivuiset ovat loistava tapa nopeasti palauttaa mieleen aihealueen tärkeimmät asiat.

Kun Chrisin piti ennen vaarallista avaruuskävelyä palauttaa mieleen, miten avaruuspuvun tärkeimmät järjestelmät toimivat, hän kaivoi repustaan esiin Maasta tuodun nipun yksivisuisia ja kertasi tärkeimmät asiat.

Saman harjoituksen voimme tehdä kun opiskelemme kurssikokeisiin, ylioppilaskirjoituksiin tai pääsykokeisiin. 

 

Miten yksisivuinen luodaan?

 

Tunnetun psykologin Allan Päiviön mukaan muistamme asioita parhaiten, kun yhdistämme sanallista ja visuaalista tietoa. Tätä tekniikkaa meidän kannattaa hyödyntää luodessamme yksisivuisia. 

Ei ole yhtä oikeaa tapaa luoda yksisivuista. Voit kirjoittaa avainsanoja, listoja, tai sitaatteja. Voit piirtää kaavioita, kuvioita, ja kuvia. Voit luoda taulukoita ja miellekarttoja. Voit käyttää eri värejä. Vain mielikuvitus on rajana. 

Inspiraatiota ulkoasun luomiseen saat esimerkiksi googlaamalla ”one pager” tai hakemalla  Tiktokin hakukoneesta “one pager”.

Ilman tätä yksinkertaista opiskelutekniikkaa Chris ei olisi pärjännyt avaruudessa. 

Koulussa tai uuden oppimisessa ei ole aina kyse elämästä ja kuolemasta, mutta usein meille kuitenkin hyvin tärkeistä asioista.

Yksisivuiset ovat meille tehokas työkalu uuden oppimisessa. Toivottavasti tästä harjoituksesta on siis sinulle yhtä paljon hyötyä kuin Chrisille hänen avaruusmatkoillansa. 

 

Clark, J. M. & Paivio, A. (1991). Dual coding theory and education. Educational Psychology Review, 3(3), 149-170.

https://www.instructionaldesign.org/theories/dual-coding/

Kaipaatko apua oppimiseen?

Tarjoamme yksityistä tukiopetusta kasvotusten ja verkon välityksellä. Yhteydenotto ei velvoita ostamaan opetusta.

Kaipaatko apua oppimiseen?

Tarjoamme yksityistä tukiopetusta kasvotusten ja verkon välityksellä.  Yhteydenotto ei velvoita ostamaan opetusta.

Samankaltaiset tekstit

Milloin tukiopetusta tarvitaan ja mistä sitä saa?

Milloin tukiopetusta tarvitaan ja mistä sitä saa?

Koululainen voi tietyin ehdoin saada maksutonta lyhytaikaista tukiopetusta omasta koulustaan ja pedagogisen arvion pohjalta myös pidempiaikaisempaa tukea tai erityisopetusta. Yksityistä tukiopetusta taas voi hankkia kuka tahansa ja millaisessa tilanteessa tahansa....

YHTEYS

Asiakaspalvelu on avoinna joka päivä 08-16.

Puhelin: 010 338 9750
Sähköposti: info(at)uplus.fi Osoite: Yliopistonkatu 36 a A 3 Postinumero: 20100 Turku

TÄÄLTÄ LÖYDÄTTE MEIDÄT

Opetusta on saatavilla koko maassa. Näissä kaupungeissa meillä on eniten opettajia:

TYYTYVÄISET ASIAKKAAT

Yli 90% asiakkaista suosittelevat meitä.