Tökkiikö kokeisiin lukeminen? Ota näiden vinkkien avulla lukutekniikka haltuun
Tuntuuko, ettei koulukirjan tekstit halua jäädä muistiin ja kokeisiin lukeminen on sekä mahdottoman tylsää että haastavaa? Et ole yksin. Tässä tekstissä haluan tarttua yhteen yleisimpiin koulunkäynnin haasteisiin, kokeisiin lukemiseen.
Mitä yhteistä on Harry Potter-kirjasarjalla ja Bios-oppikirjoilla? Luemme niitä usein täysin samalla tavalla, vaikka ei pitäisi.
Alakoulussa meidät opetetaan lukemaan tietyllä tavalla: Aloitamme sivusta yksi ja luemme, kunnes emme enää jaksa keskittyä.
Tämä on oikea tapa lukea kaunokirjallisuutta, jolloin kirjan tarina ruokkii kiinnostustamme ja saa meidät pysymään innostuneina. Kun jännitys laantuu, mielenkiintomme lopahtaa ja päätämme lukutuokion.
Siksi tietokirjallisuutta pitää lukea eri tavalla kuin romaania. En ole eläessäni lukenut koulukirjaa, jossa olisi vangitsevia tarinoita tai mukaansatempaava juoni, kuten Harry Potterissa. Oletko sinä?
Suurin ero Harry Potterin ja Bios 3-kurssikirjan lukemisessa on lukijan tavoitteessa.
Harry Potteria luemme viihteen vuoksi, mutta Bios-oppikirjaa luemme toisesta syystä: haluamme oppia jotain uutta, haluamme pärjätä kokeessa. Muista siis tämä pieni, mutta ratkaiseva ero, kun seuraavan kerran luet kokeeseen.
Voit kysyä itseltäsi ennen aloittamista: Miksi luen tätä kirjaa, mikä on tavoitteeni? Luenko oppiakseni vai rentoutuakseni?
Vaikka kurssikirjat ovatkin usein melko tylsiä, paksuja ja vaikealukuisia tietopläjäyksiä, niidenkin selättäminen on kuitenkin mahdollista. Tässä viisi yksinkertaista vinkkiä:
1. Tutustu ensin johdantoon ja sisällysluetteloon
Kurssikirjat sisältävät usein paljon meille uutta tietoa. Kun emme ymmärrä aiheesta vielä paljoa, tuntuu lukeminen hankalalta, jopa vastenmieliseltä ajatukselta. Siksi ei olisi järkevää alkaa vain suinpäin lukemaan ensimmäisen luvun sivulta 1. Näin luetaan Harry Potteria!
Ratkaisu löytyy sieltä minkä yli usein hyppäämme, eli aivan kirjan alusta.
Aloittamalla johdannosta ja sisällysluettelosta saamme hyvän käsityksen siitä, mitkä ovat keskeisimmät aihealueet ja yleisimmät termit, eli mitä kirjassa halutaan meille opettaa.
Tarkoitus on muodostaa itsellemme kokonaiskäsitys kirjan sisällöstä, minkä jälkeen on paljon helpompi perehtyä kirjan varsinaiseen asiasisältöön.
2. Selaa kirja kokonaisuudessaan läpi ennen vasinaisen lukemisen aloittamista
Malta vielä hetki ennen varsinaisen lukemisen aloittamista.
Selailemalla ensin kirja läpi, saat paremman kokonaiskuvan kirjan sisällöstä ja säästät lopulta huomattavasti aikaa lukiessasi kappaleet.
Käytä noin 5-10 sekuntia aukeamaa kohden ja katsele kuvia, otsikoita ja muuta mielenkiintoa herättävää sisältöä.
Sinun ei siis tarvitse oppia uutta tai sisäistää asiakokonaisuuksia, riittää kun selailet ja havannoit.
Kokonaisuuksista yksityiskohtiin. Siinä hyvän lukutekniikan perusajatus.
3. Muodosta otsikoista kysymyksiä
Aloita varsinainen lukeminen muodostamalla kysymyksiä kappaleiden otsikoista.
Näin voit lukiessasi keskittyä etsimään vastaukset kysymyksiisi ja varmistaa, että keskityt olennaisen oppimiseen.
Jos teet alleviivauksia, voit alleviivata ne kohdat, jotka vastaavat otsikosta muodostamaasi kysymykseen. (Lisää alleviivaamisesta tulevissa kirjoituksissa.)
Kysymysten muodostamisen ja alleviivausten tekemisen lisäksi, voit hyödyntää myös kappaleiden lopussa olevia yhteenvetoja.
Usein on hyvä lukea yhteenvedot ennen varsinaista tekstiä. Näin saat jälleen paremman kuvan siitä, mikä kappaleessa on olennaista. Yhteenvedoissa on myös usein valmiita kysymyksiä, joihin voit lukiessasi etsiä vastauksia.
4. Aloita ja lopeta kertaamalla
Usein meille paasataan, että kertaus on opintojen äiti. Ja tottahan se on, harjoitus tekee mestarin.
Kertaaminen onkin ehkä tärkeimpiä asioita, kun yritetään oppia uutta ja omaksua suuria määriä tietoa lyhyessä ajassa.Tässä vaiheessa kannattaa muistaa nämä 3 vinkkiä:
- Aloita päivä kertaamalla edellisenä päivänä opitut asiat.
- Käytä otsikoista muodostamiasi kysymyksiä ja niihin vastaavia alleviivauksia tekstistä.
- Päivän päätteeksi, esimerkiksi hieman ennen nukkumaanmenoa, on hyvä vielä kertaalleen käydä läpi päivän aikana lukemasi asiat. Käytä viimeiseen kertaustuokioon 5-15 minuuttia, sen mukaan, paljonko asiaa käsittelit päivän aikana.
5. Pidä lukuhetket lyhyinä ja tehokkaina
Uuden oppiminen vie usein paljon energiaa.
Toisin kuin Harry Potteria, koulukirjoja ei millään jaksa päntätä tuntitolkulla kerralla.
Onneksi näin ei tarvitsekaan tehdä. Pyri pitämään lukutuokiot intensiivisinä, enintään 30 minuuttia kerralla, jotta jaksat keskittyä.
Kuten tulet huomaamaan, varsinaiseen lukemiseen ei tarvitse käyttää paljoa aikaa kerralla.
Käyttämällä aluksi pienen hetken tutustumiseen ja lopuksi vähän aikaa kertaamiseen, huomaat pian muistavasi lukemasi asiat paljon paremmin.
Oppimisen kannalta ratkaisevaa ei ole paljonko luet, kysymys on ennemminkin siitä, miten luet.
Kun luet fiksummin, huomaat oppivasi enemmän lyhyemmässä ajassa. Lisääntyneen vapaa-ajan voitkin sitten hyödyntää viettämällä aikaa ystäviesi kanssa tai antautumalla vaikka velhomaailman tarinoiden vietäväksi.
Piditkö lukemastasi?
Tilaa jatkossa opiskeluvinkit sähköpostiisi täyttämällä lomake.
Samankaltaiset tekstit
Miten uni vaikuttaa oppimiseen?
Uni – paras työkalusi koulumenestykseen Miten uni vaikuttaa oppimiseen? Uni vaikuttaa niin muistiin, ongelmanratkaisukykyyn, kuin kykyyn oppia ja sisäistää uutta tietoa. Tässä kirjoituksessa paneudumme siihen, miten tarkalleen ottaen uni vaikuttaa oppimiskykyyn....
Astronautin salaisuus tehokkaaseen oppimiseen
Mitä maailman haastavin ammatti voi opettaa meille opiskelusta ja oppimisesta? Kun Chris Hadfield matkusti avaruuteen ensimmäistä kertaa vuonna 1995, hän oli jännittynyt. Ei kuitenkaan huonolla tavalla. Tätä hän oli odottanut koko elämänsä. Tätä varten hän oli...
Mikä on paras tapa valmistautua yo-kirjoituksiin ja pääsykokeisiin?
Mikä on paras tapa valmistautua pääsykokeisiin tai yo-kirjoituksiin? Tämä kysymys käy varmasti jokaisen abiturientin tai pääsykokeisiin valmistautuvan mielessä. Et ole siis yksin. Oppimiseen vaaditaan lukemista, reflektiota ja harjoittelua. Oppiminen ei...