fbpx
010 338 9750 info@uplus.fi

Yksityisopetus auttoi Nanaa pärjäämään kirjoituksissa yli odotusten

elo 9, 2020 | Asiakastarinat, Oppimaan oppiminen

yksityisopetus auttoi pärjäämään kirjoituksissa

Nana alkoi ottaa yksityistunteja abivuoden lokakuussa valmistautuakseen kevään lyhyen matematiikan ylioppilaskirjoituksiin. Puolen vuoden jäsennelty yksityisopetus auttoi Nanaa ylläpitämään opiskelumotivaatiota ja pärjäämään kirjoituksissa yli odotusten.

Nanan peruskoulun matematiikan opetus ei ollut vastannut hänen henkilökohtaisiin opetustarpeisiinsa ja perustaitoihin oli jäänyt matematiikassa aukkoja. Hän oli alun perin ajatellut hankkivansa itsenäistä harjoittelumateriaalia ja ehkä keväällä ennen kirjoituksia ilmoittautuvansa johonkin valmennusryhmään.

Nana päätyi kuitenkin kokeilemaan yksityisopetusta epätoivoisen tilanteen vuoksi. Alkuperäisenä tavoitteena oli päästä kirjoituksista läpi ja valmistua lukiosta.

Opetuksen aluksi Nanan lähtötaso kartoitettiin ja opettaja laati lukusuunnitelman.

Lukusuunnitelma toimi apuna itsenäisessä harjoittelussa ja auttoi jäsentämään opetusta myös oppitunneilla.

Olemme kirjoittaneet tarkemmat ohjeet lukusuunnitelman tekoon, lue lisää täältä.

Säännöllisillä opetustapaamisilla varmistettiin, että Nanan opiskeluinto pysyi yllä ja että haastaviin osa-alueisiin sai aina apua tarvittaessa.

”Oppitunneilla käytiin läpi niitä laskuja, joissa oli ongelmia, opettaja selitti ja antoi lisää tehtäviä. Opettaja oli tosi hyvä ja juuri sopiva kaikin puolin”

Jo muutaman kuukauden jälkeen ero aiempaan oli äidin mukaan huikea:

“Ihan ihme tapahtui Nanan osaamisessa syksyn ja kevään välillä. Opettaja Sanna auttoi kärsivällisesti ja ammattitaitoisesti ja sai Nanan itsenäisesti laskemaan tehtäviä. Nana totesi, ettei jännitä koetta enää yhtään!”

Koejännitys on täysin normaalia ylioppilaskirjoituksissa ja joskus jännitys vaikuttaa myös opiskelumotivaatioon.

Yksityispettajat ovat kuitenkin mukavia ja osaavat asiansa. Usein jo ensimmäisten tuntien jälkeen itsetunnossa ja opiskeluinnossa näkyy muutoksia.

Nanan opettajan, Sannan, johdolla opiskelumotivaatio pysyi yllä koko loppulukuvuoden. Puoli vuotta kestäneen uurastuksen jälkeen Nanan kova työ palkittiin kun hän kirjoitti matematiikan odotukset ylittävin arvosanoin.

”Matematiikka avautui opetusjakson aikana uskomattoman hyvin. Kirjoitin matikasta C:n!”

Yksityisopetuksen vahvuutena onkin, että sillä pystytään vastaamaan oppijan henkilökohtaisiin tarpeisiin ja keskittymään asioihin, jotka parantavat kunkin opiskelijan osaamista kaikkein parhaiten.

Apua saa juuri tarvittavalla haastavuustasolla ja opetusta myös muokataan jatkuvasti muuttuvien tarpeiden ja tilanteiden mukaan. 

”Suosittelen opetusta kaikille, jotka ovat epävarmoja kirjoituksissa pärjäämisen suhteen!”

Haluatko apua koulunkäyntiin tai ylioppilaskirjoituksiin valmistautumiseen? Ota yhteyttä asiakaspalveluumme niin keskutellaan miten voimme parhaiten auttaa juuri sinua onnistumaan tavoitteissasi!

Haluatko tukea pääsykokeisiin ammattitaitoiselta opettajalta?

Tarjoamme yksityisopetusta kasvotusten tai verkon välityksellä. Yhteydenotto ei velvoita ostamaan opetusta.

Yksityisopettajamme auttavat kaiken ikäisiä oppilaita, kaikissa oppiaineissa. Tilaa ilmainen opetustarpeen kartoitus painamalla linkkiä.

Samankaltaiset tekstit

Milloin tukiopetusta tarvitaan ja mistä sitä saa?

Milloin tukiopetusta tarvitaan ja mistä sitä saa?

Koululainen voi tietyin ehdoin saada maksutonta lyhytaikaista tukiopetusta omasta koulustaan ja pedagogisen arvion pohjalta myös pidempiaikaisempaa tukea tai erityisopetusta. Yksityistä tukiopetusta taas voi hankkia kuka tahansa ja millaisessa tilanteessa tahansa....